sunnuntai 17. toukokuuta 2020

KUSETTAJAN KORONA-UUSINTA! Joko riittää sahti- ja kaljahömppä & humppa ja yleisön henkisen tason aliarviointi!?

Kesän 2018 cräft-kaljabakkanaalikausi lähti käyntiin Tampereen SOPP:lla, vai lähtikö, tästä ei Kusettajalla ole tarkkaa käsitystä, sillä näitä härdellejähän on tarjolla yli havumetsäin ynnä turvesoiden sävyttämän valtakunnan, liki Hangosta Petsamoon.

Valtakunnan Stadissa Rautatientientorilla niitä riittää kuulemma koko kesäksi, hädin tuskin toinen toisensa alta pois ehtii; eikä pelkästään Rautatientorilla, vaan kuluvana suvena ainakin Ullanlinnassa...!

Kauden avasi Rautatientorilla Kippis-festivaali, joka Peter Tammenheimon raportin mukaan oli "myötähäpeän tuskaa" ja päätyi surkuhupaisaan mahalaskuun.

Alan ja valtakunnan hallitsevan veteraanitoimijan SOPP:n kone alkoi tiettävästi yskiä, mitä yleisön osoittamaan kiinnostukseen tulee, jo kauden alussa Kuopion satamassa, mistä kertoo tähtiblogisti Arden raportti paikalta ynnä allaoleva Tk-valokuvansa tyhjähköstä bakkanaaliteltasta; nähtäväksi jää heinäkuussa, josko stadilaisyleisön kyllästyminen kulahtaneeseen sahti- ja kaljahömppään saa Rautatientorin SOPP:n sakkaamaan näyttävään mahalaskuun. Arkkitehtoonisesti arvokkaalle miljöölle ja aukiolle soisi löytyvän tyylikkäämpää käyttöä, vaikka tyhjänä, luistinrataa odotellessa.


Kaurismäen veljesten Peter von Baghin keralla perustama Sodankylän elokuvajuhlat on ehken maamme kansainvälisesti tunnetuin kulttuuritapahtuma, jonka siipein kanto on pysynyt vuodesta toiseen, ilman vastenmielistä hypetystä.

"Olutkulttuurilla" [!] elämöiväin kalja-hömppäfestivaalein rinnalle tähän oksennusta nokkivain varisten maahan sopisi ehken yksi kansainvälinenkin alan bakkanaali. Sen isäntänä, sieluna ja seremoniamestarina toimisi ainoa maailmanluokan cräftkalja-snobimme, tähtiblogisti Arde.

Festivaalin ydinjoukko olisivat Arden kansainväliset cräft-kaljatuttavat ja -starat perskärpäsineen Yhdysvaltain itärannikolta Kalifornian San Diegoon, Oseaniasta, kaikkialta, Euroopasta nyt puhumattakaan.

Cräft-skenen maailmanluokan starat jonottaisivat vuodesta toiseen päästä Arden ja toistensa kanssa leppoisasti cräft-kaljoittelemaan "mid nowhere" alkuasukkaiden ja laiduntavain lehmäin ihmetellessä kaoottista menoa...

Kuinka olisi vaikka The International Jalasjaervi Cräft Hoax, hosted by Arde, sponsored by the local Fur Breeders' Agricultural Cooperative.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti