Sisällöstä ei pullon ulkopinnalla retostella-lörpötellä, stoorit puuttuvat! Kantavierreväkevyyttäkään ei ole ilmoitettu; suun epiteelin ynnä aivoinsa avuin saattaa vain aprikoida kuivuuttaan ja käymisastettaan.
Meno meikäläisessä cräft-skenessä vaikuttaa nykyään siltä, että kuta enemmät ja räyhäkkäämmät ovat stoorit pakkauksen kyljessä, sitä varmemmin kyseessä on paskantamotekele; sekä stoorit että pakkauksen sisältö täyttä skeidaa...
Ulkoasultaan tämä suodattamaton ja siis mitenkään kuohimaton Pils on kirkas ja kauniin värinen, tyylinsä mukainen. Vaahdon muodostus ja pysyvyys ovat ensiluokkaiset. Käymisarominsa ovat puhtaat, raikkaat ja tyylin mukaiset, kera tuoreen, klassisten Kontinenttihumalain floraalin fragranssin. Viljamaisuutta on muassa se verta, joka kelpo saksalaiseen Pilsiin kuuluu.
Kaiken kaikkiaan tässä on tiiliseinällä tyylipuhdas, maailmanluokan Pils friisiläis-schleswigiläiseen tapaan, katkeroa myöden, jota tosin tämän kirjoittajan mielestä mahtuisi vielä lisää!
Pils on tyyli ja suoritus, joka ei anna anteeksi minkäänlaista ymmärtämättömyyttä, virheitä tahi filunkia valmistusprosessin missään vaiheessa; paskantamot älkööt vaivautuko! Valitettavasti moni kuitenkin vaivautuu. Kaljankeittoon ja sen biotekniikkaan liittyvän ymmärryksen lisäksi niiltä ilmeisesti puuttuu täysin itsekritiikki, heikkolahjaisimmilta paskantamoilta jopa kyky tuntea minkäänlaista häpeää kelvottomista tekeleistään; myötähäpeän matkaansaattajina ne ovat omassa luokassaan!
Sonnisaaren Pilsin ohella tässä sessiossa oli referensseinä mukana kaksi teollista Pilsneriä Kontinentilta. König Pilsener, jonka kantavierre on todennäköisesti jokseenkin sama kuin Sonnisaarella ja joka myös lienee infuusiomäskätty, on selvästi vaaleampi ja lievemmin viljamainen (maltainen), mikä johtuu ilmeisesti siitä, että saksalainen Pilsnermallas on tyypillisesti vaalempaa kuin meikäläinen (Viking Maltin). Täkäläinen entsyymimallas vastannee paremminkin tuota saksalaista väriltään ja melanoidiinipitoisuudeltaan, ja kun sen entsymaattinen pesutehokin on räjähtävä, luulisi sillä syntyvän vielä vaaleampaa ja kuivempaa Pilsneriä pohjois-sakasalaiseen tyyliin...
Alakuvan klassikon, PU:n, kantavierre, 12%, on myös jokseenkin sama kahden edellisen kanssa, käymisasteensa selvästi matalampi. Värinsä on tummempi, maltaisuutensa tukevan täyteläinen, mikä johtunee ilman muuta (kolmi-)keittomäskäyksestä. Myös tsekkiläinen Pilsnermallas lienee saksalaista tummempaa. Meikäläisessä cräf-skenessä todennäköisesti vain Plevnan 2000 litran Salm-keittämö taipuu kolmikeittomäskäykseen, ainakin alkuperäisellä kaasupoltinkäytöllään...
Tämän breivin kolmesta oluesta Sonnisaaren Pils oli odotetusti raikkain ja fragrantein, olihan se myös erittäin tuoretta, ja, varmasti suodattamatonta & pastöroimatonta.
Sonnisaari on alusta asti kunnostautunut meikäläisen cräft-skenen huippuosaajana, vaikka sijaitseekin Valtakunnan svengaavasta pääkaupungista katsottuna miltei loputtomain turvesoiden takana. Tästä osoituksena Strasselberg-blogissa reilut kaksi vuotta sitten arvioitu 4,7% Abv. -versio samaisesta Pilsneristä.
