Kusettajassa ehdittiin jo ounastella, että Hyväin Tuomaiden niljakas liskolauma olisi tukehtunut sisäsiittoisuuteensa.
Yllättäen, tämän vuotinen valinta, ohranjalostaja, argumentteineen on erinomainen. Ikään kuin keksinnön takana olisi ollut joku ulkoinen taho, vähintään sisäsiittoisen kamu- & hönökerhon jonkinlainen järjen ääni, sisäinen oppositio; lieneekö äänestys mennyt tiukaksi. Toivottavasti tiedemies kotoutuu matelijayhteisöön.
Moni kaljakauppias, -kapakoitsija, senttari tahi kelmi on taatusti pettynyt katkerasti himoitun ynnä "arvostetun" tunnustuksen mentyä sivu suun.
Kontrasti taannoisiin valintoihin on siis melkoinen; vai mitä tuumattaneen esimerkiksi kliseisten tuoteasettelujen ja mainosten palkitsemisesta "journalismina"; ainakin tämän kirjoittaja pitää niitä halpahintaisena roskana.
Saadun tiedon mukaan Saimaa Brewing Companyn Mikkelin tuotantolaitokselle on hankittu tuliterä purkituspeli, joka otetaan käyttöön syksyllä...
Tämä on sensatiomainen tieto ja saattaakin sen perusteella valistuneesti arvella, että saamme ehken jo kuluvana kaljakesänä jättää jäähyväiset tunkkaisille saimaalaisille pahvikaljoille!
Nähtäväksi jää myös, millainen järkytys raikastuminen tulisi olemaan saimaalaiskaljain ja erityisesti niiden turvallisen tunkkaisen, pahvisen talonmaun rakastajille...
Toivottavasti hintoihin ei tule raikastumislisää, vaan pysyisivät ne nykyisellä eläkeläisystävällisellä tasolla, ja pääsisi tämän kirjoittaja viimein täyttämään jääkaappinsa raikkailla mikkeliläiskaljoilla, joiden L/H -suhdeluku olisi täten jatkossakin omassa luokassaan.
Malmgoordissa rohkaistaan "tarttumaan luuriin" tai kirjoittamaan, kyselemään ja kommentoimaan. Tuossa alla muutamia kysymyksiä ja kommentteja.
Ettäkö nykyään Malmgoordin purkkikaljat keitetään ja käytetään valmiiksi Malmgårdissa?
Ja ettäkö ne sitten tosiaan hölskytellään-roudataan jonkinlaisella tankkiautolla Saimaa Brewing Co:n Mikkelin tuotantolaitoksen hapettavalle pastööri-purkituslinjalle varta vasten pilattaviksi!?
Mitä järkeä on kaljarallissa, jonka lopputulos on perinteinen, takuuvarmasti tunkkainen, saimaalainen pahvikalja...?
Koville siis ottaa tämän kirjoittajalla uskoa Malmgård-Mikkeli -kaljaralliin; lieneekö sittenkin vain saimaalaisesti kieroiltu ja muutettu pelkästään purkin ulkopinnan tekstiä...
Ettäkö miksi ottaa koville, uskoa kaljaralliin?
Yllä mainittujen seikkain lisäksi aikaisemman toimitusjohtajan juurruttama saimaalainen kieroilukulttuuri Suomen palkituimpine oluineen & siidereineen, AITOINE Crafty- & YES-YES -siidereineen, Malmgårdin saimaannuttamisineen & rujoine henkilöstöpuhdistuksineen ja mitä heitä nyt olikaan, panee ainakin tämän kirjoittajan luonnostaan epäilemään; Hyvä Tuomas h.c. Tuomas Markkula, mikä lienee ollut oma roolisi noissa, vaikkapa vain tuossa puhdistuksessa, jossa sai mennä, tosta vaan, likaveden lailla vanha perustaja- ja yhtiökumppanisikin Huvilan ajoilta...
Kuva lienee otettu touko-kesäkuussa 1940, todennäköisesti Belgiassa, missä terassiretkue on työkomennuksella.
Suikkapäinen kaljaveikko oikealla tekee tarkat muistiinpanot meneillään olevasta kaljasta leppoisassa sosiaalisessa tilanteessa myöhemmälle tk-kirjeenvaihtaja-sankarikaljoittelija Ardelle ominaiseen tunnolliseen tyyliin nahkatakkisen kantaessa uusia näytteitä pöytään.
MALMGÅRD
Inhemska kvalitetsöl som tillägg till sommarmaten!... [Annons i Hufvudstadsbladet, Lördag 6 juni 2020]
... Varje öl från Malmgård är resultatet av varsamt och noggrant hantverk. Här får bryggmästarens omsorgsfullt utvalda humle- och maltsorter, speciella gamla kultursädesslag och rent vatten från lokala källor smälta ihop till en välsmakande helhet... [Annons i Hufvudstadsbladet, Lördag 6 juni 2020]
... Vaikkakin pakkauksen tekstin perusteella ne näytetään edelleen ainakin purkitettavan Saimaan Juomatehtaalla Mikkelissä.
Aikaisemman tekstiversion mukaanhan valmistaja oli Malmgårdin Panimo, 07720 Malmgård, vaikka valmistuspaikka Saimaa Brewing Co. Mikkeli!
... Nykyään siis, mikäli purkin ulkopinnan tekstiin on uskominen, kaljat pannaan (keitetään ja käytetään) Loviisassa, roudataan tankkiautolla Mikkeliin, missä ne viimeistään pilataan tölkityksen yhteydessä: lopputulos on surullisenkuuluisa, tunkkainen saimaalainen pahvikalja!...
... Under sommarens bästa stunder, njut av delikatessöl från Malmgårds bryggeri i Lovisa [visserligen via S:t Michel vid Saimens sträder!]. [Annons i Hufvudstadsbladet, Lördag 6 juni 2020]
Yläkuvassa tämän kirjoittajalla käy jo Itämertakin sääliksi. Fullständig skit, tag mig fan!
"Viiskulman käsityöläisolutbaari lopettaa toimintansa. Toimitusjohtaja suomii: "Säännökset ovat kuin oltaisiin 3. maailmansodassa." "
" "Harvan baarin avajaisia on Helsingissä odotettu yhtä hartaasti kuin Brewdogin", kirjoitettiin avajaisten aikaan Helsingin Sanomissa."
" "Suomalaiselle, joka on juonut 100 vuotta lapparia tai jotain litkuja, oli tosi vaikea nähdä se, miten hänelle tuttuja oluita sorsitaan. Maku oli meillä tosi eri ja myös hintapolitiikka",
yrityksessä alusta asti mukana ollut [Joakim] Stenius [Brewdog Suomen toimitusjohtaja] muistelee."
... ja jatkaa:
" "Nyt Suomessa on monia pienpanimoita ja muutama niistä on erittäin hyviäkin. Oltiin siinä semmoisia sanansaattajia ja taisteltiin tuulimyllyjä vastaan." "
Lopuksi, tämän kirjoittaja muistelee, kuinka Tennispalatsin Vastarannan Kiiskessä oli pitkä hanarivistö tiheästi vaihtuvia, pelkkiä kelpo tuontioluita jo 1993-94... Good old days!
Kritiikittömältä vaikuttava (kesä-?)toimittaja Anne Kantola näyttää ottaneen toimitusjohtaja Steniuksen stoorit täydestä; eiköhän kuitenkin Bryydokin paskantamokuppila tullut Stadiin jo valmiiksi ylikyllästyneelle cräft-markkinalle pahasti myöhässä, ryöstöhintaisine keskinkertaisine kaljoineen sanaansa saattamaan...
Darwinismin ankara kassara heilahti skenessä ja sillä siisti; tervemenoa, ei jäänyt ikävä!
Saimaan Juomatehdas ja kulahtanut legenda "Suomen Palkituimmista Oluista ja Siidereistä" kuopattiin vaivihkaa.
Keväällä 2018 edustustustiski on vaihtunut cooliin saimaansiniseen, tehtaan nimi on nyt Saimaa Brewing Company, SBC. Brändi on on pantu uusiksi. Nyt tölkkien ulkopinnalla myydään vastuullisuutta, ja vanhaan malliin, raikkaita ja trooppis-eksoottisia fragransseja, joita ei sisällöstä parhaalla tahdollakaan löydä.
Mikä lienee C.E.O. J. Laukkasen ja nerokkaan bränditiiminsä seuraava veto, töhritäänkö heti kuuman kaljakesän avauksena tärviölle Malmgårdin Panimon vuosien työllä rakennettu eksklusiivinen brändi ja ensiluokkaiset oluet?!
Kesän 2018 cräft-kaljabakkanaalikausi lähti käyntiin Tampereen SOPP:lla, vai lähtikö, tästä ei Kusettajalla ole tarkkaa käsitystä, sillä näitä härdellejähän on tarjolla yli havumetsäin ynnä turvesoiden sävyttämän valtakunnan, liki Hangosta Petsamoon.
Valtakunnan Stadissa Rautatientientorilla niitä riittää kuulemma koko kesäksi, hädin tuskin toinen toisensa alta pois ehtii; eikä pelkästään Rautatientorilla, vaan kuluvana suvena ainakin Ullanlinnassa...!
Alan ja valtakunnan hallitsevan veteraanitoimijan SOPP:n kone alkoi tiettävästi yskiä, mitä yleisön osoittamaan kiinnostukseen tulee, jo kauden alussa Kuopion satamassa, mistä kertoo tähtiblogisti Arden raportti paikalta ynnä allaoleva Tk-valokuvansa tyhjähköstä bakkanaaliteltasta; nähtäväksi jää heinäkuussa, josko stadilaisyleisön kyllästyminen kulahtaneeseen sahti- ja kaljahömppään saa Rautatientorin SOPP:n sakkaamaan näyttävään mahalaskuun. Arkkitehtoonisesti arvokkaalle miljöölle ja aukiolle soisi löytyvän tyylikkäämpää käyttöä, vaikka tyhjänä, luistinrataa odotellessa.
Kaurismäen veljesten Peter von Baghin keralla perustama Sodankylän elokuvajuhlat on ehken maamme kansainvälisesti tunnetuin kulttuuritapahtuma, jonka siipein kanto on pysynyt vuodesta toiseen, ilman vastenmielistä hypetystä.
"Olutkulttuurilla" [!] elämöiväin kalja-hömppäfestivaalein rinnalle tähän oksennusta nokkivain varisten maahan sopisi ehken yksi kansainvälinenkin alan bakkanaali. Sen isäntänä, sieluna ja seremoniamestarina toimisi ainoa maailmanluokan cräftkalja-snobimme, tähtiblogisti Arde.
Festivaalin ydinjoukko olisivat Arden kansainväliset cräft-kaljatuttavat ja -starat perskärpäsineen Yhdysvaltain itärannikolta Kalifornian San Diegoon, Oseaniasta, kaikkialta, Euroopasta nyt puhumattakaan.
Cräft-skenen maailmanluokan starat jonottaisivat vuodesta toiseen päästä Arden ja toistensa kanssa leppoisasti cräft-kaljoittelemaan "mid nowhere" alkuasukkaiden ja laiduntavain lehmäin ihmetellessä kaoottista menoa...
Kuinka olisi vaikka The International Jalasjaervi Cräft Hoax, hosted by Arde, sponsored by the local Fur Breeders' Agricultural Cooperative.
Täällä Ulkohuoneen puolella ollaan totuttu pikemminkin pitämäänoluen makua sen laadun mittarina; ollaan siis resiprookkisesti samoilla linjoilla näin mätäkuussa!
Purkin kyljen humalalista on henkeäsalpaava: Motueka, Mosaic, Hüll Melon & Citra! Näistä pitäisi syntymän huumaava hedelmäpommi.
Ikävä kyllä, listattujen humalain troopillista fragranssia ei tässä tekeleessä ole; pastööriinko vai minne synkkään syöveriin lienee sortunut. NEIPAlle tyypillinen mehuisuus ja rakenne puuttuu kokonaan, tunkkaistakin tämä on. Surkea, saimaalaisehko esitys, kerta kaikkiaan.
Ja purkin ulkopinnalla NEIPAa oikein lihavalla; eihän sisältö edes näytä NEIPAlta. Jo on lahtelaisilla pokkaa, saakeli vieköön!
Edellinen Kusettajan koronakaljaon troopillisen fragranttia NEIPAa, kelpo sumukaljaa, josta lahtelaistenkin kannattaisi ottaa mallia, ehken. Valtakunnan johtavan sumukaljakonossööri ja tk-kirjeenvaihtaja Arden diplomaattinen ynnä hyperkorrekti arvio tästä kaljasta löytyy täältä ja puhukoon siis puolestaan.
Lopuksi, mitä tulee tämän kirjoittajan ymmärrykseen oluen raikkaudesta ja humaloinnista erityisesti, tuossa edellä muutama sana aiheesta, koronakertauksena vuodelta 2018.
Jonkinlainen yleismaailmallinen konsensus oluenjuojain ja erityisesti -ystäväin keskuudessa lienee, että oluessa käymistuotteena tulisi olla miellytävä ja raikas tuoksu, aromi; se on ennen kaikkea ongelmattoman ja, muutamaa erityistapausta lukuun ottamatta, mikrobiologisesti puhtaan käymisen, s.o. valitun panimohiivan, ja vain sen, (ja toki noissa erityistapauksissa, esim. Lambic, muidenkin mikrobien) elintoiminnoissaan tuottamaa käymisaromia.
Mitä viljamaisuuteen oluen aromissa tulee, sitä tuskin tarvinnee erityisemmin tässä pohtia.
Olutta maustetaan humalalla, katkero-, ja, aromitarkoituksessa. Katkero, jonka me kaikki aistimme duhakuubeessakid, jääköön täten sekin tämän preivin tarkastelun ulkopuolelle.
Puhutaan siis aromihumaloinnista, s.o. humalan yleensä ja erityisesti humalatyyppien ja -lajikkeiden raikkaan, fragrantin aromin uuttamisesta panimossa olueen siten, että se säilyy pakkauksessa raikkaan fragranttina kuluttajan lasiin asti.
Ei siis kerta kaikkiaan riitä se, että pullon tahi tölkin ulkopinnalla mainitaan mahdollisen muun ylenpalttisesti kehuvan myyntihölperön ohessa valmistuksessa käytetyt raikkaat ja vaikka kuinka trooppisen eksoottiset aromihumalat. Käytettyjen aromihumalien pitää myös tuoksua kuluttajan lasissa asti, saakeli vieköön!
Aromihumaloinnissa on siis kyse, kaikessa yksinkertaisuudessaan, käytettyjen humalien ja humalalajikkeiden raikkaan fragranssin säilömisestä olueen, ja, saattamisesta logistiikkaketjun takaisen kuluttajan lasiin; ei siinä sen kummempaa! Tässä, kuten monessa muussakin inhimillisessä kilpailussa, yksi onnistuu, toinen epäonnistuu.
Edelleen, voidaan varmaankin olettaa, että se, jolla on sivistystä, älyä ja ymmärrystä tekemestään, s.o. ammattitaitoa, onnistuu, jos kukaan. Toki laitteisto- ja prosessitekniset rajoitteet ja reunaehdot vaikuttavat asiaan, mutta, ne pitää ymmärtää; Ladalla ei kannata lähteä Formuloihin, joten palataan noihin sivistykseen, älyyn, ymmärrykseen ja ammattitaitoon...
"Brown Ale" saa yleensä tämän kirjoittajan verenpaineen kohoamaan aivoinfarktilukemiin, "American Brown Ale" poistamaan varmistimen. Vaikk'ei yläkuvan tölkin pinnalla ollut mitään superlatiivista hölynpölyä, kunhan humalat mainittu, oli humalain fragranssi, jälleen, sangen rikkumattomana onnistuttu säilömään kuvan tölkkiin.
Myös 20 dB stydimmän humalafragranssin säilöminen onnistuu, ja on onnistunut vuosikausia Iisalmessa ilmiömäisesti, minkä kuka tahansa voi halutessaan todentaa maistamalla, haistamalla [!], alakuvain niin ikään Iisalmessa pantuja oluita.
Last but not least, laitettakoon tuohon alimpaan kuvaan, niin ikään erinomaiseksi havaintoesimerkiksi yllä käsitellystä onnistumisesta, torniolainen "North Lager".
And last, mitä tulee tässä lajissa surullisesti epäonnistuneisiin, tunnetuin lienee Saimaan Juomatehdas ja seuraajansa Saimaa Brewing Comapany, ainakin alan harrastajain keskuudessa, vuodesta toiseen. Toivottavasti vaikeudet siellä vihdoin voitettaisiin ja Kusettaja voisi täyttää jääkaappinsa omaa sydäntään lähellä olevan tuotantolaitoksen raikkailla kaljoilla!
Tämä fragrantti ja tasapainoinen laatukalja on laajasti Valtakunnan markettein hyllyissä, ja erinomaisella L/H -suhteella! Tämän kirjoittaja törmäsi onnekseen Proper Jobiin ensi kerran heinäkuussa 2017.
Entä hehkuttaako Viinilehden siideriexpertti Maria Markus tahi mahdollisesti joku kollegansa jossakin toisessa tiedoitusvälineessä Saimaa Brewing Companyn ja oluenrakastajan elämänkumppanin "aitoa" YES YES craft-siideriä "tuorepuristetusta omenamehusta" valmistetuksi!?
Tähän astiset koronakaljat ovat laadussaan olleet virheettömästi kympin arvoisia. Tässä nyt toista ääripäätä, pelkästään kuriositeettina ja referenssinä. "Klassikko" tosiaan, omassa luokassaan.
Uskomatonta kertakaikkiaan, että viheliäisellä paskantamolla on vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, aina vaan, pokkaa puskea markkinoille kelvotonta pahvikaljaa, saakeli vieköön! Ihmetellä sopii, keille mikkeliläinen törky on vuodesta toiseen saatu juotetuksi!
Valtakunnan johtava ynnä pienemmät pilvijuhlat on kesältä peruutettu. Samoin on käynyt Sahti-Pekan kelpo humppa- & kaljahömppäjuhlille. Tämä on kaamea tragedia!
Onneksi meneillään oleva rutto ei kuitenkaan kurmoota kaikkia yhtä ankaralla kädellä. Heinäkuussa päässevät sumukaljain ystävät ryystämään ryöstöhintaisia kulttikaljojaan yhteisistä glaseista Ekin veivissä Suvilahden arkkitehtoonisesti arvokkaassa ympäristössä!
Helsinki Haze Wave Festival ja sumukaljalahkolaisten rahoilla elävä Ateneuminkujan kulttikaljanarinkka myy lippuja täyttä häkää, ihailtavan räyhäkkään röyhkeästi, Valtakunnan huulipunahallituksen ynnä hallintobyrokraattein poikkeustilamääräyksille ja mitä heitä nyt olikaan suosituksille tumppua heilauttaen!!!
L/H -suhdeluku on osamäärä, jonka osoittaja (L) on subjektiivinen laatumuuttuja. Kusettajan skaalassa L vaihtelee välillä 0 - 10. Nimittäjä (H) on litrahinta, €/litra.
Cräft-kaljain laatu (L) vaihtelee koko skaalalla (0 - 10) kun hinnat (H) ovat täyttä ryöstöä; tämän kirjoittajan on vaikeaa löytää ainuttakaan, järkisyytä, niiden ostamiselle.
Eräässä tunnetussa kotimaisessa erikoistapauksessa hinta on näennäisesti kohtuullinen, tölkkien ulkopinnan myyntipuheisiin nähden suorastaan henkeä salpaavan edullinen; tässä kuitenkin petollisesti L->0, lue "L lähestyy nollaa".
Ennen vanhaan Saimaalla ja Malmgårdilla oli omat tiskinsä...
"Aito" siideri valmistetaan, yleisen konsensuksen mukaan, "perinteisin menetelmin" jokseenkin näin:
Omenat paloitellaan (murskataan) mekaanisesti. Omenamurskeesta puristetaan mekaanisessa prässissä (suuressa paineessa) mehu; näin tehdään meilläkin syksyisin lukuisilla tuoremehupuristamoilla ympäri maan.
Kun siis valmistetaan kirjaimellisesti "aitoa" siideriä, mekaanisella prässillä puristettua mehua ei mitenkään käsitellä, puhumattakaan, että se pastöroitaisiin; pastörointi tuhoaa (tappaa) mehussa olevat (omenain pinnoilla elävät) mikrobit, erityisesti villihiivat. Lisäksi kuumennuskäsittely tuhoaisi arvokkaita ja herkkiä aromiyhdisteitä.
Prässistä tuleva käsittelemätön, ja siis mikrobiologisesti elävä mehu siirretään käymistankkiin, jossa sen annetaan käydä spontaanisti valmiiksi siideriksi. Spontaanikäymisellä tarkoitetaan siis, että omenamehu käy siideriksi niillä hiivoilla, jotka omenain pinnalta prässäyksessä omenamehuun huuhtoutuu.
Edelleen, käymisellä tarkoitetaan, bioteknisesti ja mikrobiologisesti, mainittujen hiivojen anaerobista aineenvaihduntaa, jossa hiivat metaboloivat omenamehun sisältämät ravinteet ja sokerit alkoholiksi ja hiilidioksidiksi ynnä moninaisiksi aromiyhdisteiksi, aivan samalla tavoin, kuin oluthiiva käyttää maltaasta uutetun vierteen olueksi.
Vastapuristetun omenamehun sokeripitoisuus ennen käymistä vaihtelee lajikesekoituksesta riippuen varmaankin jossakin 10% - 12% Brix (paino-%, ns. Brix-asteikko). Brix-asteikko vastaa oluenpanossa käytettävää Plato-asteikkoa, joka ilmoittaa maltaasta mäskätyn & siivilöidyn olutvierteen uutepitoisuuden (kantavierreväkevyys = sokeripitoisuus) ennen käymistä, niin ikään paino-prosentteina.
Toisin kuin olutvierteen sokerit, omenamehun sisältämä sokeri on lähes täysin käymiskelpoista. Tämä tarkoittaa, että omenamehun (siiderin) käymisaste on lähes 100%, jos sen annetaan käydä loppuun. Loppuun käynyt siideri on äärimmäisen kuivaa. Niinpä 10% Brix omenamehu päätyisi loppuun käytyään n. 6,4% vol. alkoholipitoisuuteen kun 12% Brix tuottaisi n. 7,7% vol. alkoholipitoisuuden. Siideriin jätetty haluttu jälkimakeus, so. residuaalisokeri on luonnollisesti pois täydellisen loppuunkäymisen alkoholipitoisuudesta. Teknisesti, siiderimehua voidaan tietenkin laimentaa vedellä haluttuun alempaan Brix-lukuun...
Mitä tulee käymiseen, siiderimehu voidaan myös hiivata jollakin aineenvaihdunnaltaan ja muilta ominaisuuksiltaan tunnetulla hiivalla, jolloin se dominoi mehun käymistä spontaanikäymisen villihiivojen sijaan. Näin päästään erästä ja vuosikerrasta toiseen lähemmäs jonkinlaista optimilopputulosta, mitä etenkin aromiin tulee. Spontaanikäynyt siideri on toki yllätyksellisyydessään (varmaankin vaihtelevassa villihiivakoostumuksessaan) aromiltaan monivivahteisempi ja kiehtovampi kuin jollakin tunnetulla hiivakannalla kerrasta toiseen hiivattu (käytetty).
Mitä tulee omenain poimintaan käsin "hand picking", tuskin niin tehdään enää missään valmistettaessa aitoa siideriä kaupallis-teollisesti vähänkin suuremmissa määrissä; paitsi Saimaa Brewing Co:n YES YES -siideritölkkien ulkopinnan myyntipuheissa.
Mitä todennäköisimmin Saimaa Brewing Co:n "perinteisin menetelmin tehty aito craft-siideri" YES YES valmistetaan puolalaisesta omenamehutiivisteestä suurin piirtein seuraavasti:
Puolasta tynnyrissä saapuva omenamehutiiviste (paksu siirappi, n.70% Brix) lantrataan Mikkelin tuotantolaitoksessa aluksi vedellä sopivaan sokeripitoisuuteen (esim. 12% Brix).
Näin saatu mehu käytetään jollakin tunnetulla hiivakannalla loppuun ja makeutetaan halutusti samaisella tiivisteellä ennen tölkitystä, samalla lisätään halutut hedelmä- ja marja-aromiekstraktit. Jotta tölkkikäyminen estyisi, pitää siideristä tavalla tahi toisella eliminoida elävä hiiva ennen tölkitystä (pastörointi tahi suodatus etc.).
Toinen vaihtoehto on, että puolalaisesta omenamehutiivisteestä vedellä lantraamalla saadun mehun käyminen keskeytetään (pastöroimalla? tahi muutoin), kun haluttu alkoholipitoisuus on saavutettu; näin jälkimakeudeksi tulee käymättä jäänyt osuus sokerista. Koska pastörointi yleensä tapahtuu juuri ennen tölkitystä, lisätään siis halutut hedelmä- tahi marja-aromiekstraktit käyneeseen siiderimehuun juuri ennen pastörointia ja tölkitystä tahi sen yhteydessä.
Yllä esitetyn toisen vaihtoehdon puolesta puhuu Saimaa Brewing Co:n omilla nettisivuilla vaikkapa YES YES Apple Dry -siideristä annetut tiedot: Sokeria 3,5g/100ml ( = 35g/litra), Kantavierre [!!!] 12,0% Plato ja Alc. 5,5% vol. Paitsi, että olut tehdään kantavierteestä. Siiderin yhteydessä ei, ainakaan yleisesti, puhuta kantavierteestä, vaan mehusta ja sen sokeripitoisuudesta Brix-asteikolla, Brix-luvusta, (toki numeerisesti sama kuin Plato), siis tässä 12,0 Brix.
Siis: 12,0 Brix/ Alc. 5,5% vol ==> RDF (todellinen käymisaste) = 71,15% ja ER (todellinen jäännösuute) = 3,6% Brix ja SG (ominaispaino) = 1,0064. Kun jäännössokeria siiderissä on siis tuo 3,6 paino-prosenttia, ja ominaispainonsa 1,0064 saadaan YES YES Dry Apple -siiderin sisältämän sokerin määräksi 1006,4 / 100 x 3,6 = 36g/litra = 3,6g/100ml. Purkin kyljessä ilmoitetaan 3,5g/100ml, mikä on siis hyvin linjassa edellä esitetyn karkean laskelman kanssa. Voidaan siis pitää erittäin todennäköisenä jälkimmäistä vaihtoehtoa.
Omenamehutiiviste on paksua siirappia (n. 70-75 Brix), jota valmistetaan teollisesti omenamehusta poistamalla siitä vettä alipainetislaamalla tahi jollakin muulla menetelmällä. Tiivistäminen on herkkäaromisen mehun kannalta ymmärrettävästi erittäin raaka toimenpide jossa häviävät (tuhoutuvat) omenamehun herkimmät ja hienoimmat aromiyhdisteet.
Omenamehutiivisteestä vedellä lantraamalla saadun mehun kutsuminen "tuorepuristetuksi" on kieroilua, täyttä huijausta, samoin tiivisteestä valmistetun siiderin kutsuminen "aidoksi", purkin kyljen myyntihölynpölyssä maalaillusta YES YES -omenain käsin pominnasta puhumattakaan; Saimaallahan stooreja riittää, kuka lienee tämänkin YES YES -saagan väkertänyt...
Viinilehden siideriasiantuntija Maria Markus esittelee 04.07.2019 Saimaa Brewing Co:n YES YES -siideriä: "Tuorepuristetusta omenamehusta [!] tehtyä siideriä... Omenat [!] ovat lähtöisin Puolasta..."
Saimaa Brewing Co:n tahi oikeammin sen nimi-edeltäjän Saimaan Juomatehtaan historiaan liittyy, tosin löyhästi, aidon siiderin episodi. Tämän kirjoittaja valmisti kolmena peräkkäisenä vuotena, yhteensä 4000 litraa aitoa siideriä Panimoravintola Bruuverissa Helsingissä.
Tuorepuristettu omenamehu roudattiin suoraan lohjalaisen Timo Krappen omenatarhan mehuprässistä 300 litran pyörällisissä [!] rosteri-pystytankeissa Bruuverin panimoon, jonka 250 litran kartiopohjatankeissa se kävi loppuun, äärimmäisen kuivaksi, aidoksi siideriksi; omenat olivat varmaankin "hand picked".
4000 litran kokonaistuotannosta 3000 litraa kävi spontaanisti, loput 1000 litraa avitettuna eri kuivahiivakannoilla. Spontaanikäymiset tuottivat herkullisemmat aromit. Noihin aikoihin Saimaan Juomatehtaan perustaja-omistaja Pertti Oksa omisti myös perustamansa Panimoravintola Bruuverin. Good old days...!
YES YES -siideritölkin ulkopinnalla lukee "hand picked"; tarkoittaako tämä, että "YES YES" -siiderin omenat on käsin poimittu?!
Entä Mikä teki Saimaan Juomatehtaan "Crafty"-siideristä tahi tekee Saimaa Brewing Co:n "YES YES" -siideristä "aitoa"!? Ainakaan yllä esitetyn perusteella ei mikään; saakeli vieköön!
Tämän kirjoittaja on vuosien varrella tottunut siihen, että Saimaa Brewing Co:n linjaston suoltamissa tekeleissä sekä pakkausten ulkopinnalle runoiltu myyntihölperö että pakkausten sisältö on ollut täyttä skeidaa. Näin oli, valitettavasti, tälläkin kertaa.
Tuttua ja katteetonta, lipevän jonnin-joutavaa myyntihölperöä tölkin ulkopinnalla riittää tässä Malmgård Pale Alessakin.
Hämmennystä sen sijaan aiheuttaa tölkin ulkopinnalle präntätty uusi, muuttunut Malmgoord-Saimaa työnjako:
Lieneekö tämä siis uusi versio...
...tästä!?
Sikäli kuin kieroilevan saimaalaisesta retoriikasta yleensäkään mitään selvää saa, aiemmin [valmistaja!!!] oli siis Malmgårdin Panimo Loviisassa, vaikka kaljat tosin keitettiin, käytettiin ja purkitettiin Mikkelissä! Nytkö siis kalja keitetty & käytetty Malmgoordissa ja roudattu tankeissa pelkästään purkitettavaksi Mikkeliin!?
Vai lieneekö sittenkin totuttuun saimaalaiseen tapaan kieroiltu pelkästään korvaamalla aiempi tölkin ulkopinnan myyntihölperön sana "valmistuspaikka" (Saimaa Brewing Co.) sanalla "pakkaaja" (Saimaa Brewing Co.) entisen menon jatkuessa? Tämän puolesta döfaa vahvasti tekeleen tuttu & turvallinen saimaalainen tunkkaisuus.
Malmgoordin panimomestarien huolella valitsemain humalalajikkeiden trooppisesta hedelmäisyydestä ja sitruksisuudesta et ummista-lammista ei tässäkään tekeleessä ole tietoakaan. Katkeronsakin on ilkeää kitkeroa.
Malmgård New England Pale Ale ei ole raikas, se on luotaan työntävän tunkkainen, kuten ovat olleet Saimaan Malmgoordit aiemminkin. Ei tämä mitää NEPAA ole.
Kusettaja (Ulkohuone) on mänävuosina kuvannut ns. Paskahuusiefektin. Nyt on ehkä tullut aika tutkia Midas-efektiä: Kaikki kalja, johon Saimaa Brewing Co. koskee, muuttuu P****KSI?!
Tässä Malmgård New England Pale Alen kohtalo pikaisen maiston jälkeen.
Toisin kuin TK-kirjeenvaihtaja Arden tiedoitusvälineessä, Kusettajassa paskat bisset päätyvät armotta klosettiin. NEPA-konossööri Ardekin näyttää tämän malmgoordilais-saimaalaisen "NEPAN" arvioineen.
Talouselämä-lehti esitteli (Nro 11/20.03.2020) "Uudessa työssä"-pakinapalstallaan pokerisankari Jussi Laukkasen uuden työn: Emännöintitoimisto Aamu, asiakkuudet ja palvelut: "Nyt tuodaan isännöintipalvelut tälle vuosituhannelle!"
Ja vanhan työn: MBH-Breweries Oy, toimitusjohtaja:
"Yhdessä tiiminsä kanssa Laukkanen 15-kertaisti Saimaa Brewing Companyn myynnin ja kasvatti yhtiöstä Suomen kolmanneksi suurimman pienpanimon". Pakinan päähenkilö toteaa itse: "Se oli hyvä koulu yrityksen kasvamiseen ja kehittymiseen." Toki entinen toimitusjohjaja jätti häveliäästi kertomatta, että kenkää tuli.
Kuvat ovat erään Valtakuntamme pääkaupungin ydinkeskustan marketin oluthyllystöstä.
Kohtuuhinnalla, meikäläisittäin, löytyy tunnettuja ja luotettavia, tasalaatuisesti laadukkaita, sanalla sanoen ensiluokkaisia tuontioluita, joukossaan todellisia klassikoita, pilsneriä ja pintahiivaa...
Ja saakeli vieköön, sekalainen sakki ryöstöhintaisia, toinen toistaan epäilyttävämpiä ja epämääräisempiä tekeleitä kotimaisilta "pienpanimoilta", joita yhtenään sikiää joka takahikiään.
Savonlinnoissa ynnä muissa oksennusta nokkivien varisten ihmemaamme viheliäisissä persrei'issä kuviteltaneen, että kaikki tekee ramiaarikat.
Siispä perustetaan kavereiden kanssa paskantamo turvesuon äärelle, mennään Kaapelille HBF:ään ja tietysti Sahti-Pekan Humppa&Hömppä -markkinoille Kaisaniemeen ja ehken jopa Saksan Berliniin asti paukuttelemaan henkseleitä, lähtellään kuvia ja loruillaan täyttä skeidaa omaan kylävipuseen ja Maaseudun Tulevaisuuteen kansallisesta ja varmasti tulevasta kansainvälisestä läpimurrosta, tuodaan ryöstöhintaiset, omakehutut ja "kansainvälisesti palkitut" [hah hah haa!] epämääräiset tekeleet väen vängällä Valtakunnan pääkaupungin marketteihin asti muiden samanlaisten kylkeen, kyllä niitä sinne mahtuu, aina vaan, solidaarisesti kaikilta paskantamoilta, olevilta ja tulevilta, ja kassa kilisee...
Paskantamon perustamisrahat kusetetaan tietenkin hyväuskoisilta tolloilta osakeanneilla-joukkorahoituksilla, kunnanisien junailemilla kehitysalue-sonnanlevitys-turpeennosto-nauriinkaskeamistukiaisilla ja mitä kaikkia heitä nyt lieneekään; tiedä vaikka kaikkein hoopoimmat polttaisivat peräti omiaan. Osuuspankkiireille vakuutellaan ummetlammet-hölynpölyt cräftin ilosanomaa, firman nimikin väännettään englanniksi ja lukratiivista kollaboa hehkutetaan suuren maailman starojen ynnä mikkelismakkelismukkellereiden & Co kanssa, kun Jaska ja vielä kansainvälinen sankarikaljoittelija Ardekin mainitsee tiedotusvälineessään, jo on portit auki Eldoradoon...
Swell, there is no business like paskantamobusiness! Täysjärkinen liiketoiminta vaatii yleensä oikeaa, vakaata kysyntää ja tasaista menekkiä, tässä tapauksessa ryöstöhintaisille ja jatkuvasti vaihtuville tekeleille, joiden laatu, erityiseti mikrobiologinen laatu on usein mitä sattuu.
Mihin perustuvat paskantamoiden markkinaodotukset. Ovatko kuluttajat muka pitkän päälle ja uskollisesti valmiita, kerrasta toiseen, maksamaan paskantamo-/persreikälisän arveluttavista kaljoista, joiden laadusta ei koskaan ole mitään takuita, kun naapurihyllyissä on tarjolla takuuvarmoja ja laadussaan lyömättömiä tuontioluita ja klassikoita reilusti huokeampaan hintaan?!!!
