Toinen toistaan olalle taputtelevien kaljakapakoitsijoiden ja näiden perskärpästen, kaikenkarvaisten kaljaskribenttien ja -senttareiden ynnä muiden humbuugimaakarien sisäsiittoinen liskoyhteisö on jälleen lisääntynyt. Tällä kertaa pukkasi kaksoset!
Omassa luokkassaan ovat tämän niljakkaan keskinäiskehun pönökerhon riemastuttavan tärkeilevät julkilausumat, jotka retoriikkansa hilpeässä tunkkaisuudessa vetävät huokeasti vertoja NKP:n Keskuskomitean kultaisella brezhneviläis-komsomolilaisella YYA-kaudella suoltamille kommunikeoille; vain vaivoin jaksoimme odottaa tämän vuotista julistusta! Hyväin Tuomaiden sisäsiittoisen Hönöklubin vuoden 2019 liturgia löytyy seraavan linkin takaa; ihme jos ei moisen potaskan väkertäjällä ole itselläänkin ollut räkänauru herkässä: http://olutliitto.fi/hyva-tuomas-olutpalkinto-olutviestijoille/
Koffin vuosikertaporter 1988 tiiliseinällä. Tuoreenakin tämä muistuttaa soijakastiketta, nyt menee jo täydestä; tiskialtaaseen. Tämän kirjoittajalle on aina ollut mysteeri se hurmoksellinen "kansainvälisen" yliarvostuksen määrä ja [muka] kulttimaine, minkä tämä kitkerä pohjaanpoltetun makuinen tuote on saanut; maailma on väärällään parempia, paljon parempia.
Tverin Porter, kantavierre 20% Plato/alc. 7,0%, parasta ennen 02/2001; edelleen loistokunnossa...!
Tässäkin tiiliseinällä kelpo Porter rajan takaa, kv 17% Plato, abv. 7,0%. Ikää jo yli 20 vuotta. Niin ikään ensiluokkaisessa, makunystyrästöä kutkudeeraavassa kondiksessa! Kyllä Venäjällä Porterit kaikesta päätellen on osattu...!
Kusettaja on olutkulttuurikriittinen ynnä olutkulttuuripoliittinen julkaisu. Yksittäiset kaljat, saattaisivatpa ne kuinka tahansa verrattomia olla, eivät ylitä Kusettajan tiedoitus- tahi kommentointikynnystä; paitsi jos ne omaavat merkityksellistä substanssia ja kontekstia olemuksessaan tahi valmistajansa viestinnässä. Tästäkin eksemplaarista noita kynnyksenylityskriteerejä löytyy.
Ensinnä: TK-kirjeenvaihtaja, seurapiiri- ja kulttiblogisti, renessanssinero Arden vaikutus kieleemme ja erityisesti sen sanastoon, nerokas ardismi, näyttää leviävän kuin keuhkorutto; saimaantumisen ja saimaannuttamisen ohessa myös kirjoitus- ja foneettinen asu "porter" valtaa vauhdilla alaa, kuten käsillä olevan Mufloni Huurupukkelinkin etiketistä saatamme todeta. Etiketin kaurismäkeläisen lakonisessa sisällössä viestitetään, vain, oleellinen: "Porterolutta/Porteröl...".
Toiseksi: Tässä panimossa on aina keskitytty pakkauksen sisältöön, kaljaan, kun taasen mikkeliläispaskantamo Saimaa Brewing Company:lla pakkausten ulkopinnalle runoiltu katteeton myyntihölperö ja idioottimaiset stoorit ovat pääosassa, toki kelpo kongruenssissa sisällön kera: molemmat täyttä skeidaa.
Colmannexi: Tämä Huurupukkelo on kerrassaan kelpo porteria tuossa alapuolella tuomitun torniolaisporterin keralla, niin ikään samassa käyttötarkoituksessa.
Yläkuvan ypöyksinäinen pullo seisoa törötti anovasti Valtakunnan pääkaupungin ydinkeskustan kauppaliikkeen cräft-kaljahyllyn sekalaisessa sakissa, onneksi.
Tornion Panimo pelasti, jälleen kuin puskista, Kusettajan päivän, sillä on Porterinsa raikas, tasapainoinen ynnä herkullisen luonteikas; mausteidensa käyttö, jommoista harvoin tapaa, on kerrassaan sivistynyttä ja harmoonista, aina oluen tekeväin viljaraaka-aineiden keralla.
Täällä Kusettajassa harvoin lämmetään etikettien stooreille, mutta nyt sekin toteutuu riemastuttavasti; tätä kelpo kaljaa kuluisi takkatulen äärellä joulunpyhäin ratoksi törpötellessä helposti laatikollinen tahi kaksi!
Valistuneesti arvaten olisi tämä maistunut Jazzin keksijälle, New Orleansin Pianokuninkaalle ynnä allaolevan pianoteoksen säveltäjälle ja esittäjälle Jelly Roll Mortonille.
Skenessä kuulutaan laajasti oltavan mieltä semmoista, että siinä missä Saimaa Brewing Co:n tuotteet ynnä brändi ovat arvostuksessa valtakunnallista pohjasakkaa, on kohti sedimenttiä kovaa vauhtia vajonnut myös Malmgårdin Panimo.
MBH-konsernin aikaisemman toimitusjohtajan toimikaudella, konsernin panimoiden itsenäisyysvakuutteluiden säestyksellä käynnistetty Malmgårdin Panimon pakkosaimaannuttaminen on rapauttanut ja tärvännyt ennen kovin arvostetun panimon maineen ja brändin.
Kestääkö kysyä Malmgårdin herra panimomestari, Hyvä Tuomas h.c., varatoimitusjohtaja Tuomas Markkula, oletko [ollut] oikea mies Malmgoordin ruorissa? Missä määrässä panimon brändin rapautuminen on ollut omaa aikaansaannostasi tahi (aikaan)saamattomuuttasi Saimaan talutusnuorassa ja aikaisemman toimitusjohtajan tsupparina? Entä missä määrässä olet itse ryvettynyt loppukesän 2018 roistomaisessa henkilöstöpuhdistuksessa, jossa sai mennä tosta vaan, likaveden lailla vanha panimon perustajatoverisikin jo Huvilan ajoilta?
Entä nuo skeneä laajasti puhuttaneet saimaalaiset Malmgoordit!? Yläkuvain tölkkien kyljessä lukee muun myyntihölperön ohessa:
Valmistaja/Tillverkare: Malmgårdin Panimo, 07720 Malmgård.
Valmistuspaikka/Tillverkad på: Saimaa Brewing Co, Mikkeli.
Tällaista toimintaa varten on kielessämme oma verbi: valmistuttaa. Valmistuttaminen, ja sen subjekti valmistuttaja ovat yleismaailmallinen ja reilu käytäntö.
Varatoimitusjohtaja, herra panimomestari, Hyvä Tuomas h.c. Tuomas Markkula, eikö valmistamisen ja valmistuttamisen eroa ole Malmgårdissa ymmärretty, vai onko tässäkin, saakeli vieköön, pelkästään ollut pakko saimaalaisesti kieroilla? Onko Malmgårdin Panimon saimaantuminen kontaminoinut ja mädättänyt totaalisesti myös moraalin?
Alakuvan tölkin ulkopinnalla ei kieroilla! Olut on valmistutettu ja valmistuttaja kerrottu.
Pohjois-Savolainen Olvi kunnostautui jo vuosia sitten ensimmäisenä, ja ainoana megaluokan fabriikkina maassamme tuoreiden särkemättömäin, floraalein humalafragranssein matkaansaattajana tölkissä kuluttajan lasiin asti; kerrassaan ainutlaatuinen suoritus ja teko tässä turvesoiden ja havumetsäin värittämässä Valtakunnassamme.
Yläpuolella olevan kuvan "IPA Iisalmi Pale Ale" oli alkujaan raikas ynnä aromihumaloinniltaan huimaava ja ylenpalttisen fragrantti, jommoinen olla pitää. Sittemmin on värinsä tummentunut ja on humaloinnistaan ynnä flavoriasustaan tullut vastenmielisen juureksinen ja tunkkainen, luotaan työntävän sulfidinen.
Fragrantin aromihumaloinnin tekniikan ja toteutuksen pioneeri maassamme [teollisessa mittakaavassa] ei tietenkään ole kehittämäänsä taitoa kadottanut; sen todistavat verrattomasti Stadin Scandinavian'in Olvin tuotantolaitoksessa valmistuttamat yläkuvain oluet.
Stadin oluiden valmistuttaja hankkinee edelleen humalansa itse ja suhtautuu käyttämänsä humalan laatuun intohimoisen kriittisesti ynnä suurella asiantuntemuksella, minkä oluidensa ylenpalttisen herkullinen aromihumalain fragranssi verrattomasti todistaa.
Mikä siis on alkanut mättää Iisalmen omassa IPA:ssa? Vastausta saattaisi kuulostella panimomestari Silja Hylkiseltä ja markkinointipomo Olli Heikkilältä.
Tuoreen amerikkalais-tyynenmerellis-oseanialaisen aromihumalan hankkiminen maailman niukkuuden markkinoilta, kerrasta toiseen, vaatii toki erityistä asiantuntemusta, oikeita kontakteja ja vaivaa. Puuttuneeko noita avuja Iisalamessa, synkkäin havumehtäin keskellä, rämmeihen iärellä, vai onko kyse vain kalliimmasta hankintahinnasta fiksatussa kapeassa kateikkunassa? Tuumattaneenko Olvilla peräti, että "omille" asiakkaille kelpaa huonompilaatuinen ja parhaan teränsä menettänyt aromihumala ja tunkkaisempikin kalja? Onko paskahuusiefekti iskenyt? Miksi tehdä huonommin, vai kannattaisiko järin jättää tekemättä...?!
Jeriko Wild Ale tulee Seinäjoelta, laajain lakeuksien ja turvesoiden ääreltä, ainakin takaa. Etikettinsä englannin kielisen [!!!] myyntihölperön mukaan on se runsaasti (generously) kattilahapatettu, mikä tarkoittanee, että sisältämänsä happamuus, s.o. maitohappo tulee ennen vierteenkeittoa, hiivausta ja käymistä lisättyjen maitohappobakteerien pikahapattamasta vierteestä, ja, minkä toki jo otsaluullaan maistaa.
Niin ikään etiketin stoori Wall River bankilta haetuista villeistä hiivoista käymisen taustalla kuulostaa vähintäänkin epäilyttävältä, puhumattakaan seudun ja sen historian rinnastamisesta lähes New Orleansiin...
Jokainen, joka on jättänyt mäskiä tahi rapaa (mäskäysjätettä) muhimaan, tietää, miltä hapatus tuoksahtaa, ja maistuu. Ei siinä mitään, verraton reinheitsgebootillinen keino tuottaa maitohappoa hetkessä, tosta vaan; suo siellä, vetelä täällä...
Mikrobiologisesti riskaabelia ynnä arveluttavaa puliveivausta kerta kaikkiaan on tuo kattilahapatus; viheliäiset enterobakteerit ynnä muut mitäheitänytolikaan vierteenpilaajat pääsevät vapaasti riehumaan. Nytkin vierteen pikahapatuksessa tuntuu syntyneen maitohapon lisäksi tunkkaisia kaurapuuromaisia, viljamaisia aromeita, jotka ikävä kyllä tyystin hallitsevat Jeriko Wild Alea.
Tätä kehnoa tekelettä on kutsuttu eräässä blogissa lambic-tyyliseksi!!! Lieneekö luonnehdinta alkuaan paskantamon oma; sangen matalaotsainen se joka tapauksessa on, saakeli vieköön!
Tyylitön ja tasapainoton Jeriko Wild Ale ei edes muistuta Lambicia! Lambicin ainutlaatuinen, kompleksinen flavori ja happamuus on äärimmäisen monimuotoisen hiivoista ja bakteereista muodostuvan mikroflooran pitkäkestoisen, monimutkaisen ja -vaiheisen (elin-)toiminnan tulosta.
Tämän kirjoittajalla on vahva vakaumus semmoinen, että [kelvollisen] kaljan teossa tarvitaan ehdottomasti ne kolme: sivistys, kokemus ja äly...
Jeriko Wild Ale'sta ja sen vertaamisesta Lambiciin tulee väkisin mieleen idiootti, joka päätti Ampeerimittarilla tarkistaa, tuleeko pistorasiasta virtaa...!
Tänään, lokakuussa 2019 tiedämme toki, että MBH-konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin lennosta Malmgårdin herra panimomestari, "Hyvä Tuomas" h.c., Tuomas Markkula. Toiveet olivat varmaankin korkealla ei vähiten konsernin sisällä; turhaan. Kipparin vaihtuminen ei näkynyt missään. Aikaansaamattomaksi nahjusteluksi osoittautui Tuomas Markkulan lyhyeksi jäänyt pesti MBH-konsernin komentosillalla. Laiva näytti olevan tuuliajolla; ikään kuin ruorissa olisi ollut pullahiiri! Meno jatkui entisellään. Konsernin tuotteiden laadussa, imagossa tahi toimintatavoissa ei tapahtunut kerrassaan mitään muutosta, ainakaan parempaan. Edeltäjällä oli sentään ollut määrätietoinen, kuuluva ja näkyvä komento ja kurssi, kiville. Saimaa-yhteistyö ja Malmgårdin Panimon brändin rapautuminen yhteisine näyttelyständeineen jatkui. Näkymätön ja aikaansaamaton Tuomas Markkula häipyi pian vähin äänin brygalta. Skenessä liikkui huhu jopa potkuista tahi totaalisesta hermoin menettämisestä ja äkkilähdöstä Costa Concordia -tyyliin.
Männä kesäisessä Malmgårdin Panimon 10v-juhla -aiheisessa videohaastattelussa Tuomas Markkula esittelee vaihteeksi MBH-konsernin varatoimitusjohtajan ominaisuudessa velipontevasti [tyytyväisenä?!] myös Päämajakaupungin pahvimankelissa tehtyjä Malmgård-tölkkejä, taatusti hyvin tietoisena, että niiden laatu on perin kehno verrattuna Malmgårdissa tehtyyn tavaraan. "Itsenäinen" Malmgårdin panimo on saimaannutettu perin pohjin ja kuohittu hedönistien ja-mitä-heitä-nyt-olikaan sälän ja humbuugin maakariksi. Samaisessa Malmgårdin 10v-juhla -videohaastattelussa varatoimitusjohtaja Markkula mainitsee nimeltä jopa tämän kirjoittajan [!!!], mutta ei vahingossakaan Malmgårdin Panimon ja sen edeltäjän Huvilan perustajatoveria!!! Tämä tosin oli jo vuotta aiemmin roistomaisesti potkittu ulos... Myös Joe-Sedän Neuvostoliitossa retusoitiin 1930-luvulla valokuvista ja virallisesta historiankirjoituksesta pois naamoja joustavasti tarpeen mukaan, Trotskista Kiroviin ja lopulta Leniniin.
Oluen raikkaudesta & humaloinnista yleensä, ja erityisesti
Jonkinlainen yleismaailmallinen konsensus oluenjuojain ja erityisesti -ystäväin keskuudessa lienee, että oluessa käymistuotteena tulisi olla miellytävä ja raikas tuoksu, aromi; se on ennen kaikkea ongelmattoman ja, muutamaa erityistapausta lukuun ottamatta, mikrobiologisesti puhtaan käymisen, s.o. valitun panimohiivan, ja vain sen, (ja toki noissa erityistapauksissa, esim. Lambic, muidenkin mikrobien) elintoiminnoissaan tuottamaa käymisaromia.
Mitä viljamaisuuteen oluen aromissa tulee, sitä tuskin tarvinnee erityisemmin tässä pohtia.
Olutta maustetaan humalalla, katkero-, ja, aromitarkoituksessa. Katkero, jonka me kaikki aistimme duhakuubeessakid, jääköön täten sekin tämän preivin tarkastelun ulkopuolelle.
Puhutaan siis aromihumaloinnista, s.o. humalan yleensä ja erityisesti humalatyyppien ja -lajikkeiden raikkaan, fragrantin aromin uuttamisesta panimossa olueen siten, että se säilyy pakkauksessa raikkaan fragranttina kuluttajan lasiin asti.
Ei siis kerta kaikkiaan riitä se, että pullon tahi tölkin ulkopinnalla mainitaan mahdollisen muun ylenpalttisesti kehuvan myyntihölperön ohessa valmistuksessa käytetyt raikkaat ja vaikka kuinka trooppisen eksoottiset aromihumalat. Käytettyjen aromihumalien pitää myös tuoksua kuluttajan lasissa asti, saakeli vieköön!
Aromihumaloinnissa on siis kyse, kaikessa yksinkertaisuudessaan, käytettyjen humalien ja humalalajikkeiden raikkaan fragranssin säilömisestä olueen, ja, saattamisesta logistiikkaketjun takaisen kuluttajan lasiin; ei siinä sen kummempaa! Tässä, kuten monessa muussakin inhimillisessä kilpailussa, yksi onnistuu, toinen epäonnistuu.
Edelleen, voidaan varmaankin olettaa, että se, jolla on sivistystä, älyä ja ymmärrystä tekemestään, s.o. ammattitaitoa, onnistuu, jos kukaan. Toki laitteisto- ja prosessitekniset rajoitteet ja reunaehdot vaikuttavat asiaan, mutta, ne pitää ymmärtää; Ladalla ei kannata lähteä Formuloihin, joten palataan noihin sivistykseen, älyyn, ymmärrykseen ja ammattitaitoon...
"Brown Ale" saa yleensä tämän kirjoittajan verenpaineen kohoamaan aivoinfarktilukemiin, "American Brown Ale" poistamaan varmistimen. Vaikk'ei yläkuvan tölkin pinnalla ollut mitään superlatiivista hölynpölyä, kunhan humalat mainittu, oli humalain fragranssi, jälleen, sangen rikkumattomana onnistuttu säilömään kuvan tölkkiin.
Myös 20 dB stydimmän humalafragranssin säilöminen onnistuu, ja on onnistunut vuosikausia Iisalmessa ilmiömäisesti, minkä kuka tahansa voi halutessaan todentaa maistamalla, haistamalla [!], alakuvain niin ikään Iisalmessa pantuja oluita.
Last but not least, laitettakoon tuohon alimpaan kuvaan, niin ikään erinomaiseksi havaintoesimerkiksi yllä käsitellystä onnistumisesta, torniolainen "North Lager".
And last, mitä tulee tässä lajissa surullisesti epäonnistuneisiin, tunnetuin lienee Saimaan Juomatehdas ja seuraajansa Saimaa Brewing Comapany, ainakin alan harrastajain keskuudessa, vuodesta toiseen. Toivottavasti vaikeudet siellä vihdoin voitettaisiin ja Kusettaja voisi täyttää jääkaappinsa omaa sydäntään lähellä olevan tuotantolaitoksen raikkailla kaljoilla!
Raikkaat käymisaromit ovat tallella tässä 1819 200-Juhlaoluessa; kerrassaan kelpo kaljaa lahdentien savipellon vai turvesuonko ääreltä.
Takaetiketin stoorin mukaan "1819 - Sinebrychoffin 200-Juhlaolut on panimomestari Tapio Kangas-Heiskan Saccharomyces paradoxus -villihiivalla ja modernilla lagerhiivalla valmistama täysmallasolut..."
Käymisarominsa ovat raikkaat ja perin tutun oloiset, Saison - Biere de garde -tyyppiset. MTV:n aamushowssa panimomestari Kangas-Heiska taisi kertoa, että käytetty villihiiva olisi poimittu oittaalaisen puun kuorelta.
Totta tahi ei, kuulostaa sangen erikoiselta ja epäilyttävältä, että oittaalaisen puun kuorelta napataan tosta vaan villihiiva, joka ensin puhtaaksi viljellään, on fermentatiivinen ja vieläpä tuottaa, yllätys-yllätys, puhtaat ja tutun oloiset ranskalais-belgialaiset käymisaromit... "Modernin lagerhiivan" tuottamiahan ne eivät liene.
Uskokoon siis Kangas-Heiskan romanttiseen stooriin Paradoxus-metsäläishiivasta ken haluaa ja pystyy. Olisi mielenkiinoista tietää, onko tämä olut pastöroitu; fragranssinsa kun oli sangen raikas.
Pullonkylkistoorin lopuksi todettiin käytävän parempaan huomiseen, monikon 1. persoonassa; mikäli tarkoitetaan Eurooppaa tahi peräti ihmiskuntaa ja maailmanjärjestystä, ei kuulosta uskottavalta, edes ylioptimistiselta. Jos taasen tarkoitettaisiin keravalaisia kaljoja, läpi menee, ilman muuta, mikäli tallainen linja jatkuu...
Joisitko mieluummin yläkuvassa olevaa, vai Saimaa Brewing Companyn aiemmin "aidoksi"[!!!] mainostamaa, nyttemmin kai "aidosti [?!] omenoista valmistettua", todellakin nimensä veroista, Crafty-siideriä?
Nyt, 17.10.2019 tiedämme, että riemastuttavasti nimensä veroinen "aito" Crafty-siideri kuopattiin kaikessa hiljaisuudessa; kansa ei noussut kapinaan. Lisäksi tiedämme, että toimitusjohtaja Jussi Laukkasen lähtölaskenta oli käynnissä, kenkää tulisi jo muutaman päivän kuluttua...
Toimitusjohtaja Laukkasen tarmokas puuhastelu, kuten firman nimenvaihdos, raflaavat kansainvälistymissuunnitelmat & -lupaukset sekä vientimarkkinoille väkerretty kirkastettu vastuullinen brändi, poiki kaiken muun humbuugin ohessa YES-YES -siiderin!
Ennen: "Aito siideri" Nyt: "perinteisin menetelmin [!?] valmistettu aito craft-siideri." Ennen kysyttiin: "Tedätkö miltä aito siideri maistuu?" Nyt kysytään: "Tiedätkö miltä aito maistuu?"
Surkuhupaisana jatkuu siis vahvasti entisen toimitusjohtajansa näköisen paskantamon kiemurtelu ja kieroilu siiderinsä "aitouden" kanssa.
... sillä tässä on oleva sen tulevaisuus ja uusi kutyymi, konsa raivoisasti höökivä ilmastonmuutos aavikoittaa Bordeaux'in ja turpeennostotuet peruutetaan... Rypäletertut korjataan kotihonkaimme -petäjäimme oksilta!
Malmgårdin Panimon fuusioituminen kehnoista pahvikaljoistaan tunnetun Saimaan Juomatehtaan (sittemmin Saimaa Brewing Co) kanssa MBH-konserniksi herätti skenessä vilkkaan keskustelun ja spekulaatiot pernajalaispanimon ja sen kelpo oluiden kohtalosta. https://strasselberg.blogspot.com/2017/03/one-company-two-breweries.html
Syyspimeiden ja usvan myötä Malmgårdin Panimon bolsevisointi ja saimaalaistaminen on edennyt vauhdilla myös NKVD-tyyliseen puhdistukseen henkilöstössä, perustajista enää yksi on jäljellä...
Jälkiviisauden valkeassa voi valistuneesti arvata, että tässä vaiheessa MBH-konsernin toimitusjohtajan ja brändiväkertäjä-humbuugimaakarin Jussi Laukkasen itseluottamus ja vallan huumaus oli ylimmillään, kova svengi ja hybris päällä, mielessä voittajan käsi... Jossakin troopillisen meren äärellä palmuin katveessa, missä ukulelet skulaa ja kaislahameet joraa, saattoi skoolata senkin kunniaksi, että parista ikävästä tyypistä, Markku Pulliaisesta ja Stefan Nymanista oli kuuman kaljakesän päätteeksi päästy eroon. Molemmat olivat panimon osakkaita, Pulliainen jo Malmgårdin Panimon edeltäjän Huvilan perustajaosakas. Huvilan aikuisen perustajatoverin, varatoimitusjohtaja Tuomas Markkulan roolia tässä rujossa puhdistustoimessa voi niin ikään valistuneesti arvailla...
Aito siideri ei vain tunnu jättävän kirjoittajaa rauhaan; iski taas, yllättäen kuin puskasta, tällä kertaa Stadin Panimolla, tyypillisesti kotoisan kaoottisessa atmosfäärissä ja loistavassa maistelusäässä.
Stapan käymistankiston sisältö saatettiin säännöllisen kurinalaiseen tapaan koestaa ja jälleen hyväksi havaita; tällä kertaa ilman kaaokselle herkkänahkaisen seurapiiriblogisti Arden kontribuutiota.
Baarin hanassa Imperial Pils oli säilyttänyt freesin särmänsä, Helsch oli huumaavan kukkainen fragranssissaan, aivan toinen olut kuin kolme viikkoa sitten...!
Cidre Artisanal Le Brun tulee Ranskan Bretagnesta, Plovanin pikkukaupungista Atlantin rannikolta. Tätä kiskon aina Ranskassa runsaasti ja pidänkin sitä yhtenä parhaista, ranskalaisista.
Plovanissa siiderituotantoa ei liene edes viimeinen suursota pahemmin häirinnyt Brestin ja Saint-Nazairen välissä. Saint-Nazairessa majaili pomminkestävissä luolissaan Saksan sukellusvenelaivasto, Amiraali Dönitz'in "Merten Sudet", kun kuivatalekassaan huollettiin Kriegsmarinen suuria pinta-aluksia kuten Bismarck, Tirpitz, Scharnhorst & Gneisenau...
Brestin satamassa tukeutuivat pitkään taisteluristeilijät Scahrnhorst & Gneisenau yhdessä raskaan risteilijän Prinz Eugenin keralla. Brestiin oli viimeisillä voimillaan ontumassa taistelulaiva Bismarck'kin, kun Britannian Home Fleet sen upotti 27.5.1941; kyseessä oli kosto, sillä Bismarck ja Prinz Eugen olivat yksissä tuumin 24.5.1941 upottaneet taistelulaiva Hood'in ja pahasti rusikoineet Hoodin seuralaista, taistelulaiva Prince of Wales'ia. Tälle tapahtumallehan on omistettu oma craft-kaljansakin. Parempionninen operaatio- ja lippuetoveri Prinz Eugen lipui hissunkissun Brestiin Komdri Brinkmann'in komennossa 1.6.1941, täysin vahingoittumattomana!
Saimaan Juomatehdas on virittänyt Crafty-siiderimainoksessaan mielenkiintoisen keskustelun "aidosta" siideristä kysymällä suoraan: "TIEDÄTKÖ MILTÄ AITO SIIDERI MAISTUU?"[!!!]
Vastausta kannattaa etsiä esimerkiksi Euroopan mantereen puolella Ranskan Bretagnesta Normandian kautta Espanjan Asturiaan ulottuvalla rannikkovyöhykkeellä, jos haluaa tehdä sen autenttisessa maisteluympäristössä...Inkookin (Ingå) käy.
Kuva: Arde "Ari" Juntunen
Tai vaikka Rööperin Sidreríassa, jossa aurinkoisena iltapäivänä oli hanassakin [!] tarjolla kahta asturialaista, aitoa, siideriä. Molemmat olivat kuivia, pii...iiitkälle käyneitä.
Avalon vähemmän happoisa,
kuin Trabanco. Ensiluokkaisia demonstraatioita molemmat.
Tänään lokakuun 3. päivänä Helsingin Sanomain Torstai-liitteessä sivulla C7 on oivallinen kirjoitus aidosta siideristä, Suomalaisen aidon siiderin seurasta ja perustajastaan Harri Aholasta.
Harri Aholan mukaan seura sai alkunsa 2016, kun eräs panimo alkoi mainostaa siideriään aitona: "Tiesin, että se on tehty puolalaisesta tiivisteestä. Tunsin pari muutakin siiderin ystävää, ja päätimme tehdä asialle jotain, eli omia aidon siiderin käsitteen seurallemme ja niille muutamille aidon siiderin valmistajille, jotka olivat käynnistämässä kaupallista toimintaa Suomessa."
Sikäli kuin Saimaa Brewing Co:n ja MBH-konsernin tavoite ylipäänsä on tehdä, rehdisti, laadukasta olutta, en voi oluenkuluttajana olla ihmettelemättä omistajan kärsivällisyyttä.
