Olli Heikkilä, Silja Hylkinen, mikä ja miksi Olvilla on alkanut mättää!?

Pohjois-Savolainen Olvi kunnostautui jo vuosia sitten ensimmäisenä, ja ainoana megaluokan fabriikkina maassamme tuoreiden särkemättömäin, floraalein humalafragranssein matkaansaattajana tölkissä kuluttajan lasiin asti; kerrassaan ainutlaatuinen suoritus ja teko tässä turvesoiden ja havumetsäin värittämässä Valtakunnassamme.

Yläpuolella olevan kuvan "IPA Iisalmi Pale Ale" oli alkujaan raikas ynnä aromihumaloinniltaan huimaava ja ylenpalttisen fragrantti, jommoinen olla pitää. Sittemmin on värinsä tummentunut ja on humaloinnistaan ynnä flavoriasustaan tullut vastenmielisen juureksinen ja tunkkainen, luotaan työntävän sulfidinen.

Fragrantin aromihumaloinnin tekniikan ja toteutuksen pioneeri maassamme [teollisessa mittakaavassa] ei tietenkään ole kehittämäänsä taitoa kadottanut; sen todistavat verrattomasti Stadin Scandinavian'in Olvin tuotantolaitoksessa valmistuttamat yläkuvain oluet.

Stadin oluiden valmistuttaja hankkinee edelleen humalansa itse ja suhtautuu käyttämänsä humalan laatuun intohimoisen kriittisesti ynnä suurella asiantuntemuksella, minkä oluidensa ylenpalttisen herkullinen aromihumalain fragranssi verrattomasti todistaa.

Mikä siis on alkanut mättää Iisalmen omassa IPA:ssa? Vastausta saattaisi kuulostella panimomestari Silja Hylkiseltä ja markkinointipomo Olli Heikkilältä.

Tuoreen amerikkalais-tyynenmerellis-oseanialaisen aromihumalan hankkiminen maailman niukkuuden markkinoilta, kerrasta toiseen, vaatii toki erityistä asiantuntemusta, oikeita kontakteja ja vaivaa. Puuttuneeko noita avuja Iisalamessa, synkkäin havumehtäin keskellä, rämmeihen iärellä, vai onko kyse vain kalliimmasta hankintahinnasta fiksatussa kapeassa kateikkunassa? Tuumattaneenko Olvilla peräti, että "omille" asiakkaille kelpaa huonompilaatuinen ja parhaan teränsä menettänyt aromihumala ja tunkkaisempikin kalja? Onko paskahuusiefekti iskenyt? Miksi tehdä huonommin, vai kannattaisiko järin jättää tekemättä...?!