Koffin vuosikertaporter 1988 tiiliseinällä. Tuoreenakin tämä muistuttaa soijakastiketta, nyt menee jo täydestä; tiskialtaaseen. Tämän kirjoittajalle on aina ollut mysteeri se hurmoksellinen "kansainvälisen" yliarvostuksen määrä ja [muka] kulttimaine, minkä tämä kitkerä pohjaanpoltetun makuinen tuote on saanut; maailma on väärällään parempia, paljon parempia.
Tverin Porter, kantavierre 20% Plato/alc. 7,0%, parasta ennen 02/2001; edelleen loistokunnossa...!
Tässäkin tiiliseinällä kelpo Porter rajan takaa, kv 17% Plato, abv. 7,0%. Ikää jo yli 20 vuotta. Niin ikään ensiluokkaisessa, makunystyrästöä kutkudeeraavassa kondiksessa! Kyllä Venäjällä Porterit kaikesta päätellen on osattu...!
Kusettaja on olutkulttuurikriittinen ynnä olutkulttuuripoliittinen julkaisu. Yksittäiset kaljat, saattaisivatpa ne kuinka tahansa verrattomia olla, eivät ylitä Kusettajan tiedoitus- tahi kommentointikynnystä; paitsi jos ne omaavat merkityksellistä substanssia ja kontekstia olemuksessaan tahi valmistajansa viestinnässä. Tästäkin eksemplaarista noita kynnyksenylityskriteerejä löytyy.
Ensinnä: TK-kirjeenvaihtaja, seurapiiri- ja kulttiblogisti, renessanssinero Arden vaikutus kieleemme ja erityisesti sen sanastoon, nerokas ardismi, näyttää leviävän kuin keuhkorutto; saimaantumisen ja saimaannuttamisen ohessa myös kirjoitus- ja foneettinen asu "porter" valtaa vauhdilla alaa, kuten käsillä olevan Mufloni Huurupukkelinkin etiketistä saatamme todeta. Etiketin kaurismäkeläisen lakonisessa sisällössä viestitetään, vain, oleellinen: "Porterolutta/Porteröl...".
Toiseksi: Tässä panimossa on aina keskitytty pakkauksen sisältöön, kaljaan, kun taasen mikkeliläispaskantamo Saimaa Brewing Company:lla pakkausten ulkopinnalle runoiltu katteeton myyntihölperö ja idioottimaiset stoorit ovat pääosassa, toki kelpo kongruenssissa sisällön kera: molemmat täyttä skeidaa.
Colmannexi: Tämä Huurupukkelo on kerrassaan kelpo porteria tuossa alapuolella tuomitun torniolaisporterin keralla, niin ikään samassa käyttötarkoituksessa.
Yläkuvan ypöyksinäinen pullo seisoa törötti anovasti Valtakunnan pääkaupungin ydinkeskustan kauppaliikkeen cräft-kaljahyllyn sekalaisessa sakissa, onneksi.
Tornion Panimo pelasti, jälleen kuin puskista, Kusettajan päivän, sillä on Porterinsa raikas, tasapainoinen ynnä herkullisen luonteikas; mausteidensa käyttö, jommoista harvoin tapaa, on kerrassaan sivistynyttä ja harmoonista, aina oluen tekeväin viljaraaka-aineiden keralla.
Täällä Kusettajassa harvoin lämmetään etikettien stooreille, mutta nyt sekin toteutuu riemastuttavasti; tätä kelpo kaljaa kuluisi takkatulen äärellä joulunpyhäin ratoksi törpötellessä helposti laatikollinen tahi kaksi!
Valistuneesti arvaten olisi tämä maistunut Jazzin keksijälle, New Orleansin Pianokuninkaalle ynnä allaolevan pianoteoksen säveltäjälle ja esittäjälle Jelly Roll Mortonille.
Skenessä kuulutaan laajasti oltavan mieltä semmoista, että siinä missä Saimaa Brewing Co:n tuotteet ynnä brändi ovat arvostuksessa valtakunnallista pohjasakkaa, on kohti sedimenttiä kovaa vauhtia vajonnut myös Malmgårdin Panimo.
MBH-konsernin aikaisemman toimitusjohtajan toimikaudella, konsernin panimoiden itsenäisyysvakuutteluiden säestyksellä käynnistetty Malmgårdin Panimon pakkosaimaannuttaminen on rapauttanut ja tärvännyt ennen kovin arvostetun panimon maineen ja brändin.
Kestääkö kysyä Malmgårdin herra panimomestari, Hyvä Tuomas h.c., varatoimitusjohtaja Tuomas Markkula, oletko [ollut] oikea mies Malmgoordin ruorissa? Missä määrässä panimon brändin rapautuminen on ollut omaa aikaansaannostasi tahi (aikaan)saamattomuuttasi Saimaan talutusnuorassa ja aikaisemman toimitusjohtajan tsupparina? Entä missä määrässä olet itse ryvettynyt loppukesän 2018 roistomaisessa henkilöstöpuhdistuksessa, jossa sai mennä tosta vaan, likaveden lailla vanha panimon perustajatoverisikin jo Huvilan ajoilta?
Entä nuo skeneä laajasti puhuttaneet saimaalaiset Malmgoordit!? Yläkuvain tölkkien kyljessä lukee muun myyntihölperön ohessa:
Valmistaja/Tillverkare: Malmgårdin Panimo, 07720 Malmgård.
Valmistuspaikka/Tillverkad på: Saimaa Brewing Co, Mikkeli.
Tällaista toimintaa varten on kielessämme oma verbi: valmistuttaa. Valmistuttaminen, ja sen subjekti valmistuttaja ovat yleismaailmallinen ja reilu käytäntö.
Varatoimitusjohtaja, herra panimomestari, Hyvä Tuomas h.c. Tuomas Markkula, eikö valmistamisen ja valmistuttamisen eroa ole Malmgårdissa ymmärretty, vai onko tässäkin, saakeli vieköön, pelkästään ollut pakko saimaalaisesti kieroilla? Onko Malmgårdin Panimon saimaantuminen kontaminoinut ja mädättänyt totaalisesti myös moraalin?
Alakuvan tölkin ulkopinnalla ei kieroilla! Olut on valmistutettu ja valmistuttaja kerrottu.
Pohjois-Savolainen Olvi kunnostautui jo vuosia sitten ensimmäisenä, ja ainoana megaluokan fabriikkina maassamme tuoreiden särkemättömäin, floraalein humalafragranssein matkaansaattajana tölkissä kuluttajan lasiin asti; kerrassaan ainutlaatuinen suoritus ja teko tässä turvesoiden ja havumetsäin värittämässä Valtakunnassamme.
Yläpuolella olevan kuvan "IPA Iisalmi Pale Ale" oli alkujaan raikas ynnä aromihumaloinniltaan huimaava ja ylenpalttisen fragrantti, jommoinen olla pitää. Sittemmin on värinsä tummentunut ja on humaloinnistaan ynnä flavoriasustaan tullut vastenmielisen juureksinen ja tunkkainen, luotaan työntävän sulfidinen.
Fragrantin aromihumaloinnin tekniikan ja toteutuksen pioneeri maassamme [teollisessa mittakaavassa] ei tietenkään ole kehittämäänsä taitoa kadottanut; sen todistavat verrattomasti Stadin Scandinavian'in Olvin tuotantolaitoksessa valmistuttamat yläkuvain oluet.
Stadin oluiden valmistuttaja hankkinee edelleen humalansa itse ja suhtautuu käyttämänsä humalan laatuun intohimoisen kriittisesti ynnä suurella asiantuntemuksella, minkä oluidensa ylenpalttisen herkullinen aromihumalain fragranssi verrattomasti todistaa.
Mikä siis on alkanut mättää Iisalmen omassa IPA:ssa? Vastausta saattaisi kuulostella panimomestari Silja Hylkiseltä ja markkinointipomo Olli Heikkilältä.
Tuoreen amerikkalais-tyynenmerellis-oseanialaisen aromihumalan hankkiminen maailman niukkuuden markkinoilta, kerrasta toiseen, vaatii toki erityistä asiantuntemusta, oikeita kontakteja ja vaivaa. Puuttuneeko noita avuja Iisalamessa, synkkäin havumehtäin keskellä, rämmeihen iärellä, vai onko kyse vain kalliimmasta hankintahinnasta fiksatussa kapeassa kateikkunassa? Tuumattaneenko Olvilla peräti, että "omille" asiakkaille kelpaa huonompilaatuinen ja parhaan teränsä menettänyt aromihumala ja tunkkaisempikin kalja? Onko paskahuusiefekti iskenyt? Miksi tehdä huonommin, vai kannattaisiko järin jättää tekemättä...?!
Jeriko Wild Ale tulee Seinäjoelta, laajain lakeuksien ja turvesoiden ääreltä, ainakin takaa. Etikettinsä englannin kielisen [!!!] myyntihölperön mukaan on se runsaasti (generously) kattilahapatettu, mikä tarkoittanee, että sisältämänsä happamuus, s.o. maitohappo tulee ennen vierteenkeittoa, hiivausta ja käymistä lisättyjen maitohappobakteerien pikahapattamasta vierteestä, ja, minkä toki jo otsaluullaan maistaa.
Niin ikään etiketin stoori Wall River bankilta haetuista villeistä hiivoista käymisen taustalla kuulostaa vähintäänkin epäilyttävältä, puhumattakaan seudun ja sen historian rinnastamisesta lähes New Orleansiin...
Jokainen, joka on jättänyt mäskiä tahi rapaa (mäskäysjätettä) muhimaan, tietää, miltä hapatus tuoksahtaa, ja maistuu. Ei siinä mitään, verraton reinheitsgebootillinen keino tuottaa maitohappoa hetkessä, tosta vaan; suo siellä, vetelä täällä...
Mikrobiologisesti riskaabelia ynnä arveluttavaa puliveivausta kerta kaikkiaan on tuo kattilahapatus; viheliäiset enterobakteerit ynnä muut mitäheitänytolikaan vierteenpilaajat pääsevät vapaasti riehumaan. Nytkin vierteen pikahapatuksessa tuntuu syntyneen maitohapon lisäksi tunkkaisia kaurapuuromaisia, viljamaisia aromeita, jotka ikävä kyllä tyystin hallitsevat Jeriko Wild Alea.
Tätä kehnoa tekelettä on kutsuttu eräässä blogissa lambic-tyyliseksi!!! Lieneekö luonnehdinta alkuaan paskantamon oma; sangen matalaotsainen se joka tapauksessa on, saakeli vieköön!
Tyylitön ja tasapainoton Jeriko Wild Ale ei edes muistuta Lambicia! Lambicin ainutlaatuinen, kompleksinen flavori ja happamuus on äärimmäisen monimuotoisen hiivoista ja bakteereista muodostuvan mikroflooran pitkäkestoisen, monimutkaisen ja -vaiheisen (elin-)toiminnan tulosta.
Tämän kirjoittajalla on vahva vakaumus semmoinen, että [kelvollisen] kaljan teossa tarvitaan ehdottomasti ne kolme: sivistys, kokemus ja äly...
Jeriko Wild Ale'sta ja sen vertaamisesta Lambiciin tulee väkisin mieleen idiootti, joka päätti Ampeerimittarilla tarkistaa, tuleeko pistorasiasta virtaa...!
