Sonnisaari Pils 5,2%: Maailmanluokan Pils ilman stooreja.

Sisällöstä ei pullon ulkopinnalla retostella-lörpötellä, stoorit puuttuvat! Kantavierreväkevyyttäkään ei ole ilmoitettu; suun epiteelin ynnä aivoinsa avuin saattaa vain aprikoida kuivuuttaan ja käymisastettaan.

Meno meikäläisessä cräft-skenessä vaikuttaa nykyään siltä, että kuta enemmät ja räyhäkkäämmät ovat stoorit pakkauksen kyljessä, sitä varmemmin kyseessä on paskantamotekele; sekä stoorit että pakkauksen sisältö täyttä skeidaa...

Ulkoasultaan tämä suodattamaton ja siis mitenkään kuohimaton Pils on kirkas ja kauniin värinen, tyylinsä mukainen. Vaahdon muodostus ja pysyvyys ovat ensiluokkaiset. Käymisarominsa ovat puhtaat, raikkaat ja tyylin mukaiset, kera tuoreen, klassisten Kontinenttihumalain floraalin fragranssin. Viljamaisuutta on muassa se verta, joka kelpo saksalaiseen Pilsiin kuuluu.

Kaiken kaikkiaan tässä on tiiliseinällä tyylipuhdas, maailmanluokan Pils friisiläis-schleswigiläiseen tapaan, katkeroa myöden, jota tosin tämän kirjoittajan mielestä mahtuisi vielä lisää!

Pils on tyyli ja suoritus, joka ei anna anteeksi minkäänlaista ymmärtämättömyyttä, virheitä tahi filunkia valmistusprosessin missään vaiheessa; paskantamot älkööt vaivautuko! Valitettavasti moni kuitenkin vaivautuu. Kaljankeittoon ja sen biotekniikkaan liittyvän ymmärryksen lisäksi niiltä ilmeisesti puuttuu täysin itsekritiikki, heikkolahjaisimmilta paskantamoilta jopa kyky tuntea minkäänlaista häpeää kelvottomista tekeleistään; myötähäpeän matkaansaattajina ne ovat omassa luokassaan!

Sonnisaaren Pilsin ohella tässä sessiossa oli referensseinä mukana kaksi teollista Pilsneriä Kontinentilta. König Pilsener, jonka kantavierre on todennäköisesti jokseenkin sama kuin Sonnisaarella ja joka myös lienee infuusiomäskätty, on selvästi vaaleampi ja lievemmin viljamainen (maltainen), mikä johtuu ilmeisesti siitä, että saksalainen Pilsnermallas on tyypillisesti vaalempaa kuin meikäläinen (Viking Maltin). Täkäläinen entsyymimallas vastannee paremminkin tuota saksalaista väriltään ja melanoidiinipitoisuudeltaan, ja kun sen entsymaattinen pesutehokin on räjähtävä, luulisi sillä syntyvän vielä vaaleampaa ja kuivempaa Pilsneriä pohjois-sakasalaiseen tyyliin...

Alakuvan klassikon, PU:n, kantavierre, 12%, on myös jokseenkin sama kahden edellisen kanssa, käymisasteensa selvästi matalampi. Värinsä on tummempi, maltaisuutensa tukevan täyteläinen, mikä johtunee ilman muuta (kolmi-)keittomäskäyksestä. Myös tsekkiläinen Pilsnermallas lienee saksalaista tummempaa. Meikäläisessä cräf-skenessä todennäköisesti vain Plevnan 2000 litran Salm-keittämö taipuu kolmikeittomäskäykseen, ainakin alkuperäisellä kaasupoltinkäytöllään...

Tämän breivin kolmesta oluesta Sonnisaaren Pils oli odotetusti raikkain ja fragrantein, olihan se myös erittäin tuoretta, ja, varmasti suodattamatonta & pastöroimatonta.

Sonnisaari on alusta asti kunnostautunut meikäläisen cräft-skenen huippuosaajana, vaikka sijaitseekin Valtakunnan svengaavasta pääkaupungista katsottuna miltei loputtomain turvesoiden takana. Tästä osoituksena Strasselberg-blogissa reilut kaksi vuotta sitten arvioitu 4,7% Abv. -versio samaisesta Pilsneristä.

Paskantamoita ja stooreja riittää. Brewery Takatalo & Tompuri: KASKI PILS [sic].

Kuvan paksu kuravedeltä näyttävä, makea ja vastenmielisen vierremäinen soppa ei ole Pils, vaikka jossakin Kymenlaaksossa tuRRRvesuon äärellä Zetorin pukilla niin olisikin päätetty, saakeli vieköön!

Tässä on, jälleen, viheliäinen tyyppiesimerkki meikäläisestä paskantamosta; pullon kylkeen printattavien stoorien sijaan kannattaisi ehken jatkossa panostaa sisältöön; tämä on ehtaa maalais-skeidaa!

Big time! Stadin kiihkeä cräft-skene sai myös pohjanoteerauksen!

Kuvat: Arde "Ari" Juntunen

Stadin cräft-skenen pohjataso on siis fikseerattu, mikäli on uskominen tähtiblogisti Arden henkeä salpaavaa TK-raporttia Panimoravintola Nollasta; breivin perusteella Fredan paskantamo on huokeasti nimensä arvoinen.

Käsittämättömän matalaotsaiselta liiketoiminnalta vaikuttaa, että joku haukkaa paskaa ja hankkii jo entuudestaan kehnoista tekeleistään tunnetun paskantamon ja jatkaa juottamalla, tahi yrittämällä juottaa, entistä saastaisempaa scheissea. Tämän kirjoittajalla on kokemusta vain, ja onneksi, noista ensin mainituista tuotoksista.

Tässähän alkaa jo olla merkkejä paluusta 90-luvun cräft-kauhugalleriaan, ja vielä Valtakunnan pääkaupungin ytimessä, saakeli vieköön! Moiselle filungille sopii toivoa mahdollisimman lyhyttä ikää.

Lisää cräft-paskapommeista yleensä: http://ulkohuone.blogspot.com/2017/06/ne-kehnommat-kesakaljat.html

Ja niistä ehken paremmista: http://ulkohuone.blogspot.com/2017/06/mista-ne-on-ne-kelpo-kesabisset-tehty.html

Kovaa cräft-kaljakisaa Valtakunnan pääkaupungissa!

Kuuman kaljakesän hiivuttua Valtakunnan pääkaupungissa vaihdetaan oitis henkeä salpaavan kiihkeään cräft-kaljasyksyyn! Deklaraatio seuraa toistaan!

Mikäli tähän on uskominen, Valtakunnan pääkaupungin cräft-kaljaskenen painopisteestä näyttää siis sittenkin kehkeytyvän tiukka taisto! Kampin linja-autoasema vs Engel & Torikorttelit! Makkaraperunat vs fine dining!

Onko tämä vasta alkua, mistä tulleekaan seuraava contenderi...!?

Kuvan "IPA" oli täyttä törkyä, ihmettelen että sitä kehdatattiin myydä, vieläpä Valtakunnan pääkaupungin arkkitehtoonisesti imponeeraavassa sydämessä, saakeli vieköön! Lienevätkö talon kaljat ja keittämö joutuneet tuuliajolle. Kuulostaa hyvältä copilotin lisääminen miehistöön, sillä paskahuusiefekti on kirottu lentotila...

Stadin cräft-skenen painopiste siirtyi Kampin maisemaräkälään! Ja kuinka lainassa olleet kaljapalkinnot palasivat kotikonnuille...

Saimaan Juomatehdas Oy:n huippuvuosina bannereissa eli räyhäkäs tarina Saimaan Juomatehtaan "Suomen palkituimmista oluista ja siidereistä", jopa "aidosta" [!] siideristä. Uskoteltiin härskisti, että markettein hyllyillä notkuvat tunkkaiset mikkeliläiset pahvikaljat olisivat ne Suomen palkituimmat, ja siiderinsä aitoa!!!

Noita "Saimaan Juomatehtaan" palkittuja kaljoja pantiin Helsingin Kampissa sijaitsevan, ikkunattomaksi linja-autoasemaräkäläksikin luonnehditun panimoravintolan pimeimmässä peränurkassa reilun 200 litran kertaerinä, varta vasten festivaalien olutkilpailuihin.

Sittemmin firman nimi vaihtui kansaivälisesti "Saimaa Brewing Companyksi" ja kulahtanut legenda palkituimmista kaljoista kuopattiin vaivihkaa. Uuden brändin ja toiminnan teemaksi tuli "vastuullisuus" [!] ja, tietenkin, uudet stoorit sen sijaan että olisi panostettu tuotteiden laatuun - yksinkertaisesti opeteltu vihdoin tekemään kelvollista olutta...

... Saimaa Brewing Companyn tunkkaisten pahvikaljojejn kyytipojaksi sepitettiin uusi saaga "Luonnon ihmeitä kunnioittavasta, ketterästä, jatkuvasti kehittyvästä, rohkeasti ja rehellisesti maailman puhtaimpia makuelämyksiä luovasta oluenrakastajan elämänkumppanista" katteettomine, idioottimaisine tölkinpäällys-stooreineen.

Hyvästi Kallio-Söörnääs-Kaisaniemi -cräfthegemonia! Stadin cräft-skenen painopiste siirtyi heittämällä Kampin maisemaräkälään ja "labran" takuulla alvariinsa loppuunmyytyihin pruuveihin, klinikoihin ja mitäheitänytolikaantuleekaan häppeningeihin, mikäli lehdistötiedotteeseen ja tuliteriin, raffineeratun elegantisti kutsuviin veppisivuihin on uskominen.

Samalla palaavat Saimaan Juomatehtaan "Suomen palkituimmat oluet ja siiderit", rohkeasti ja rehellisesti, nyt kotikonnuilleen plakaattiseinustalle "Stadin ruoka- ja olutrakastajien hyväntuuliseen olohuoneeseen"! Kuulostaako retoriikka ja fraseeraus tutulta?! Tämänkään stoorin taustalla häärivästä käsikirjoittajasta ei voine erehtyä...

Kuvan perusteella saattaisi tuhmempi äkkiseltään luulla paikkaa Saimaan myyntikonttoriksi. Lieneekö tarkoitus ehken houkutella linjapiiliaseman tienoilla lompsottelevia savolaisia. Olisi mielenkiintoista tietää, riittävätkö sirkkelimiehen yhden käden sormet laskemaan olutravintolat Hangosta Petsamoon, jotka ylipäätään ovat kelpuuttaneet Saimaat valikoimaansa.

STADIN CRÄFT-SKENEPÄHKYNÄ: MIKÄ MESTA?

Siinä missä Saimaa Brewing Company kertoo olevansa "maailman puhtaimpia makuelämyksiä luova oluenrakastajan elämänkumppani",

toivottaa tämänkertaisen pähkynän näköalaravintola tuliterillä nettisivuillaan tervetulleeksi "stadin olut- ja ruokarakastajien hyväntuuliseen olohuoneeseen".

Vihje: Kulttiblogisti Arde on luonnehtinut paikkaa "ikkunattomaksi linja-autoasemaräkäläksi".

Saimaa-tsekkaus: Brewer's Special California IPA

Siitä onkin jo tovi, kun viimeksi maistossa Saimaa Brewing Companyn, tuon "luonnon ihmeitä kunnioittavan, ketterän, maailman puhtaimpia makuelämyksiä rehellisesti ja rohkeasti luovan oluenrakastajan elämänkumppanin"[!!!] tekeleitä.

Oli siis aika tsekata, onko tunkkaisen mikkeliläisen pahvikaljan raikastumislupaus kenties toteutunut. Tällä kertaa  Kusettaja kiusasi itseään kunnolla ja aljusi koko tölkillisen.

"Brewer's Special sinetin alla makaavat [sic] maaiman maut. Hyppää Kalifornian villeille vaahtopäille - ja surffaa kohti trooppisen raikkaita tuulia /.../ ja heittäydy makumatkalle ison meren taakse."

Perinteiseen saimaalaiseen tyyliin tölkin ulkopinnan lipevän niljakkaassa, täysin idioottimaisessa myyntihölperössä luvataan ummet&lammet troopillisen hedelmäisiä ja hedelmäisen sitruksisia ja mitäheitänytolikaan Amerikan serkun tarjoamia aromi- ja makuelämyksiä; aivan räkänauruksi pistää, onhan tuossa stiiknafuuliassa riemastuttavasti listattu vieläpä erikseen "aroma" ja "flavor"!

Purkin sisällöstä ei ulkopinnan satuilulle kerta kaikkiaan löydy katetta. Saakeli vieköön, että viheliäisellä paskantamolla on vuodesta toiseen pokkaa runoilla moista skeidaa; ihmetellä sopii, kuka hovilyyrikko sitä suoltaa, millä ymmärryksellä ja moraalilla. Sääliksi käy häntä, ken noihin stooreihin uskoo. Härskiä kuluttajain aliarvioimista ja kusettamista, kun markettein hyllyissä on pilvin pimein kelpo oluita kylki kyljessä tuhnuisten saimaalaisten pahvikaljojen kanssa.

Eksoottisten aromihumalain lista purkin ulkopinnalla on suorastaan henkeä salpaava. Kuivahumalana printataan käytetyn Mosaic'ia; tärviölle on sekin sössitty muiden aromihumalain muassa. Luvatut troopillis-sitruksisiset humalain fragranssit on siis onnistuttu jälleen (edelleen) täys-tuhoamaan Päämajakaupungin pahvimankelissa ja tölkin sisältö on sen mukainen. Aromia ja makua hallitsee iänikuinen saimaalainen, mäskäysjätteen kaltaisen tympeän viljamaisuuden ja märän pahvilaatikon luonnehtima hapettuneen oloinen tunkkaisuus, tuttu tiskirättikin löytyy session päätteeksi lasin pohjalta.

Ei riitä, että printataan humala-lajikkeiden herkullisia aromiominaisuuksia ja adjektiiveja suoraan tukkurin kataloogista kaljapurkin ulkopinnalle. Ne troopilliset ja sitruksiset fragranssit kun pitää osata uuttaa purkin sisältöön ja saattaa kuluttajan lasiin! Ehken Mikkelissä siis kannattaisi, rehellisesti ja rohkeasti, vihdoin opetella tekemään kelvollista olutta!

"Ronskilla katkerohumalan käytöllä" on saatu aikaan epämiellyttävää, ilkeän jälkimaun jättävää "kitkeroa", jommoinen on vuodesta toiseen luonnehtinut saimaalaiskaljoja.

Tölkin pohjassa PE 081020; tuliterää kamaa siis! Voi vain kuvitella, mitä soppaa tästä kehkeytyy viikkojen ja kuukausien saatossa..